perjantai 21. maaliskuuta 2014

Epoksiperhotestiä ja SM-pilkkiin valmistautumista

Heps!

Tulipahan tuossa testailtua nyt kotioloissa epoksiperhojen uppoavuutta, etteivät jää killumaan lätkän yläpuolelle sentäs. Tulokset olivat hyviä ja kaikki sai rauhallisesti uppoamaan, joten leijaus on toivottavasti myös kalojen mieleen. Linkkiä alla youtubeen:


SM-pilkkiin Viitasaarelle on nyt viritetty morrit pilkkien alle ja siimat testailtu läpi. Mukava lähteä vähän haistelemaan tunnelmia tuollaisista isommista kisoista, vaikka odotuksia kisaa kohtaan ei olekaan. Sais edes muutaman "etelän" ahvenen reppuun saakka, niin siinähän sitä nyt alkuun. Viritinpä mukaan myös Valion 11cm ja siihen ketjun päähän kolmihaarakoukun. Eihän sitä koskaan tiedä. Tosin tätä viritelmää olisi tarkoitus ennemminkin muualla uittaa, kun SM:issä. Onpahan mukana myös tasuria muutamanlaista. Lähtöä tehemmä huomenissa ja majoitus 80km päässä kisapaikasta. Toivottavasti joku Lapin Ahven Team:in jäsenistä onnistuisi hyville sijoille. Ei muutakuin se on moro ja palaillaan ku keritään!



torstai 13. maaliskuuta 2014

Verkonliotusta ja runkojen rakentelua

Elikkäs tänään tuli käytyä Harrin kanssa kokemassa mökkijärven verkot. Heikohkosti on kalaa ollut liikenteessä montunlaidalla, mutta jälleen yksi siika (400g) ja hauki (n. 3kg) neljän yön kovulta. Aiemmat kokukerrat ovat antaneet käytännössä samankaltaisen saaliin eli yksi siika + hauki +ahven/hauki. Jospa se siitä alkaisi kulkemaan. Hauella näyttäisi olevan jo mätipussit valmiina kutua varten eli aikaisessa ollaan. Jospa sitä ensi viikolla lähtisi koukkuja viritteleen mökkikaislikon rantaan.

Epoksiperhoille on runkoja luotu tässä iltaisin ja nyt alkaisi uuden satsin maalipinnat olemaan puolessa välissä. Kysyntää on ollut melko hyvin tuttujen keskuudessa ja toivottavasti kalaa ja kokemuksia tulee kevään aikana jaettavaksi asti. Perhontekovälineitä saakin tilailla pieniä eriä kuukausittain kuulapäätä ja koukkua lähinnä. Epoksiperhojen runkoa varten tilailin paksumpaa sidontalankaa valkeana, mutta sattui Mistpoolilla kömmähdys ja lanka tuli mustana. Noh hienosti paikkasivat tilanteen ja lähettävät rullan jälkitoimituksena ja mustankin saa pitää. Rialinnasta tuli vääränvärisiä kuulia pari pussia eli reklamaationtäyteinen ilta ollut. Pitää alkaa päivittämään tietoja nuille pilkkiperhoille pikkuhiljaa tässä illan päälle, niin saapi enempi infoa katselijatkin.

Eli hellurei ja tällaiset siianmakuiset terveiset täältä sohvan nurkilta!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Blogin avaustunnelmia

Hei!

Eli olen 24-vuotias innokas erämies ja ajattelinpa perinteisen veispuukin lisäksi kokeilla blogia, jos saisi tuotua harrastusta paremmin esille perinteisen seinällehuutelun sijaan. Eli ajatuksena olisi koota kalastukseen liittyviä tunnelmia tälle sivustolle ja samalla esitellä perhotöitäni, jos niistä jotain vinkkiä ja kokeilunhalua saisi myös muutkin.

Perhoja olen sitonut satunnaisesti aina inspiraatiopuuskan sattuessa  viitisentoista vuotta. Kalastusta on harrastettu aktiivisesti muutaman vuoden enemmän. Perhojen sitominen harrastuksena on ollut itselleni tärkeä ajanviete, mutta itse perhokalastus on ollut vähäistä. Enemmänkin perhoja on tullut uitettua pilkin alla ja hyvinhän nuo on kelvanneet.

Loin aluksi sivun epoksimaalatuille pilkkiperhoille, joiden valmistusta olen reilu kuukauden päivät nyt kokeillut ja harjoitellut kaverini Jannen innoittamana. Kohtuullisen onnistuneitakin tuotoksia on jo tullut, mutta testit ovat jääneet vielä vähälle kunnollisten lohikalavesien ollessa kaukana. Kevään aikana päästään Surnulle kokeilemaan sitten todella onko tuotoksista jalokalan naruttajiksi.

Pilkkikisatouhuihinkin tuli alettua tuossa ennen vuodentaiteta juurikin Jannen innoittamana ja oppimistahan se on ollut kisasta toiseen ja harjoituksesta seuraavaan. Palkintopallillekin jo päästiin, mitä en kyllä osannut näin alkuvaiheessa kilpa"uraa" odottaa. Näitä touhuja varten on tinausvehkeet käyneet kuumina ja Jannen vinkeillä on perusmallin keveää morria saatu tehtyä ja testattua jopa toimivaksikin. Maalaukset on näissäkin toteutettu epoksimaalein. Tarkoituksena olisikin luoda sivu myös näille töille.

Eli tällaisin ajatuksin toivotan sinut tervetulleeksi tutustumaan blogiini.