Epoksimaalatut pilkkiperhot



Tähän osioon tulen lisäämään kuvia ja tietoja valmistamistani epoksimaalatuista pilkkiperhoista. Rautupaulin ja Grayling Landin poikien valmistamat pilkkiperhot ovat olleet innoittajina omille maalauskokeiluille ja Poikajärven Jannelta löytyi vinkkiä maalauksen aloitteluun.  Kuvan harri haksahti EP3:seen, kuten kymmenet lajikumppaninsa Vätsärin reissun aikana.

Testiä perhoille on tehty mm. Sevettijärven, Vätsärin erämaan, Kaldoaivin ja Norjan vesillä. Näiden pohjalta mustan häkilän materiaali on vaihdettu 2015 kevääksi laadukkaampaan (Rumpf ja Whiting) värjääntymisen vuoksi ja pienimmät lasihelmet on korvattu 2,8mm messinkikuulilla lähinnä helpomman asentamisen vuoksi. Kevään 2016 aikana kokeilussa oli rungon pinnoitus uistinlakalla ja tämä tulee jatkossa olemaan vakiotyövaihe hyvän kiillonsäilyttämisen ja pinnan kestävyyden parantumisen johdosta.

Koukut pääsivät tositestiin Aslakin haukien kanssa ja kestivät mm. kaksi 4,5 kg haukea esimerkillisesti. Saalismäärät ovat olleet lupaavia jokaisella testireissulla verrattuna ostomorreihin.

Uusia malleja kehittelen koko ajan kokemuksen karttuessa ja nyt on mm. Violetti saanut aikaa maalauksissa, joten siitäkin kuvaa jatkossa...



EP1: Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge eli koukku on avara ja hieman sivuväärä. Pää tässä mallissa on Root Beer-värin lasihelmi. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu vatsan osalta oranssilla epoksiin sekoitetulla jauheella. Selkä puolestaan on musta kolmella oranssilla pisteellä. Karvat perhossa ovat kotimaista värjäämätöntä oravan häntää. Rautupaulin pilkkiperho ja Grayling Landin malli ovat olleet perhojen värityksen lähtökohtana.

Tämä malli on toiminut hyvin mm. harrille, raudulle ja ahvenelle.




EP2: Koukkuna edellisen tapaan Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge Pää tässä mallissa on myös Root Beer-värin lasihelmi. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu mustalla epoksiin sekoitetulla jauheella. Selässä on oranssi iskutäppä. Karvat perhossa ovat kotimaista värjäämätöntä oravan häntää.




Sevetin reissun pelastus (EP3): Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on 2,8mm musta messinkikuula. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu vatsan osalta oranssilla epoksiin sekoitetulla jauheella. Selkä puolestaan on musta kolmella oranssilla pisteellä. Häkilä perhossa on mustaa kukkoa.

Tämä malli on ollut suosikkimme testeissä Vätsärin ja Sevetin kairoissa ja toiminut niin harrille, raudullu, taimenelle, kuin myös ahvenelle.




Haukiputaan hurjan siikamaisteri (EP4): Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on 2,8mm musta messinkikuula. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu mustalla epoksimaalilla ja selässä on oranssi iskupiste. Häkilä perhossa on mustaa kukkoa.

Tällä mallilla tuli Vätsäristä lähes kiloinen siika.




EP5: Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on Orange-värin lasihelmi. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu vatsan osalta oranssilla epoksiin sekoitetulla jauheella. Selkä puolestaan on musta kolmella oranssilla pisteellä. Siivet perhoon on luotu peltopyyn höyhenestä.




EP6: Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on Orange-värin lasihelmi. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu mustalla epoksimaalilla ja selässä on oranssi iskupiste. Siivet perhossa on tehty peltopyyn höyhenestä.




Päälykäisen painajainen (EP7): Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on metallivihreä messinkihelmi. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu vatsan osalta vihreällä epoksiin sekoitetulla jauheella. Selkä puolestaan on musta vihreällä iskupisteellä. Siipi on oravan häntää.

Tämä malli pääsi testiin 4,5kg hauen hampaissa ja koukku kesti oikeamatta! Keväällä 2015 kaverini sai kyseisellä mallilla rekordiharrinsa.




Venlan varma (EP8): Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on Root Beer-värinen lasihelmi. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu oranssilla epoksiin sekoitetulla jauheella (ei täytevalkoista). Runko on varustettu valkealla pohjalla olevalla mustalla iskupisteellä. Siipi on myös oravan häntää.

Tällä mallilla sain ennätys pilkkitaimeneni Norjasta ja muutoinkin malli kuuluu luottopeleihin kaikilla jalomman kalan vesillä.




Siepin pojan lappapuuro (EP9): Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on 2,8mm metallinharmaa messinkikuula. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu marjapuuron värisellä epoksiin sekoitetulla jauheella (punainen ja valkea). Runko on varustettu valkealla pohjalla olevalla vihreällä iskupisteellä. Häkilä on mustaa kukonniskaa. Mallin pohjana on Rautupaulin ja Grayling Landin poikien pilkkiperhot.

Tällä mallilla nousi kaverini toimesta Kaldoaivista 1,25kg ja 1,10kg harrit 2015 keväällä ja jatkoa seurasi 2016 kiloluokan harjuksilla. Myös raudulle perho on toiminut hyvin.




Kaldoaivin lumihiutale (EP10): Koukkuna Hayabusan Fulling Millille valmistama 8 koon Super Sedge. Pää tässä mallissa on kirkkaasta lasihelmestä. Runko on kevennetty sidontalangalla ja maalattu valkealla epoksiin sekoitetulla jauheella. Selässä on oranssi iskutäppä. Siipi on luotu oravanhännästä.

Tämän mallisella perholla nousi Kaldoaivista 2 kpl yli kiloista harria, sekä lukuisa määrä mittaharria.




EP11: Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 8. Päänä mallissa on 2,7mm oranssi messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja maalattu mustalla epoksilla. Iskutäppänä selässä oranssi piste. Häkilä on mustaa kukonniskaa, joka sitomalla käännetty selkäpuolelle.




EP12: Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 8. Päänä mallissa on 2,8mm vihreä messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja maalattu mustalla epoksilla. Iskutäppänä selässä vihreä piste. Häkilä on mustaa kukonniskaa, joka sitomalla käännetty selkäpuolelle.




Ifjordin iltarusko (EP13): Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 6. Päänä mallissa on 3,8 mm oranssi messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja maalattu kahdessa osassa selän ollessa oranssi ja vatsan vihreä. Iskutäpät selässä (4kpl) on värjätty fosforivihreällä. Häkilä on tummanruskeaa kukonniskaa, joka on sitomalla käännetty selkäpuolelle.

Tämä malli oli protona mukana Norjassa keväällä 2014 ja siitä muodostui reissun luottopeli ja kalansaaliin osalta antoisin malli. Samalla meriitteinä myös reissun suurin rautu 950g syönnin ollessa heikkoa.




Ruskan hetki (EP14): Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 6. Päänä mallissa on 3,8 mm hopean värinen messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja on oranssi, jonka päälle on maalattu hopeahileellä kerros. Häkilä on tummanruskeaa kukonniskaa, joka on sitomalla käännetty selkäpuolelle.




Porilaisen aamupala (EP15): Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 6. Päänä mallissa on 3,3 mm metallisinisen värinen messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja on fluorikeltainen, jonka päälle on maalattu sinisellä hileellä kerros. Häkilä on tummanruskeaa kukonniskaa, joka on sitomalla käännetty selkäpuolelle.

Tässä vielä liian vähälle uitolle jäänyt jokerikortti kevään reissuille.




Kirkkaiden vesien kimallus (EP16): Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 8. Päänä mallissa on 3,3 mm kultaisen värinen messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja on musta, jonka päälle on maalattu kullanvärisellä hileellä kerros. Häkilä on mustaa kukonniskaa, joka on sitomalla käännetty selkäpuolelle.

Tällä mallilla sain kokea ensimmäistä kertaa kilon ylityksen harrin kanssa 1070g purje-evällä. Lisäksi tällä mallilla oli saatu vierekkäisiltä reijiltä useita kiloluokkaa hätyytteleviä harreja samanaikaisesti Rostolta keväällä 2015. Ehdottomasti ansainnut paikkansa reissurasiassa.




EP17: Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 6. Päänä mallissa on punainen lasihelmi (tämä vaihtuu metallipunaiseen messinkikuulaan). Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja on musta, jonka päälle on maalattu punaisella hileellä kerros. Häkilä on mustaa kukonniskaa, joka on sitomalla käännetty selkäpuolelle.




EP18: Koukkuna Mustad Caddis Curved koossa 6. Päänä mallissa on 3,8 mm metallivihreän värinen messinkikuula. Runkoon on tehty kevennys sidontalangalla ja pohja on musta, jonka päälle on maalattu vihreällä hileellä kerros. Häkilä on mustaa kukonniskaa, joka on sitomalla käännetty selkäpuolelle.



2 kommenttia:

  1. Olisi ilo julkaista artikkeleitasi verkkolehdessämme. Laitatko sähköpostiosoitteesi sekä linkin (blogistasi) s-postitse, niin kerromme lisää yhteistyömahdollisuuksista: luonnossa.org@gmail.com

    ps. viestini voi poistaa kommenteista, kun olet sen lukenut. Kiitos tästä jo etukäteen!

    VastaaPoista
  2. Hei. Täällä ois halua tilata sun perhoja. Mitäs kautta onnistuisi?
    Laitatko sähköpostia
    Salmelanfishing@gmail.com
    Kiitos😊

    VastaaPoista