Kairojeni vertailua

Tässä tämänhetkiset kairani ja hieman kyseisten kairojen ominaisuuksista ja pientä vertailua, jospa siittä vaikka apua jollekin olisi työkalunsa valinnassa. Kalustooni kuuluu siis 110mm Heinolan tehtaalta valmistunut UR, 130mm Mora Expert ja 160mm Mora Nova.

Heinola 115mm UR Original



Tämän kyseisen kairan olen hankkinut nimenomaa kilpailutarkoituksessa vuonna 2013. Punainen terä on hyvin ottava ja nopea kairata kuivaan jäähän, mutta menee se myös suppojäässä. Kierreosa on varsin pitkä 800mm, mikä takaa sohjon noston ylös asti paksummallakin jäällä. Kairan vintilä taittuu yläosasta ja pitkä runko-osa tekee kuljetuspituudesta melko pitkän. Kaira ei siis taitu reppuun mukavasti. Kairan hankin myös osaltaan sen vuoksi, että kierreosa on hitsattu runkoon kiinni koko matkaltaan, mikä estää hyvin kierteen irtoamisen kairattaessa. Monessa mallissa kierre on vain pistehitsattu ja hitsauksen pettäessä kierre pääsee elämään ja voi kairattaessa mennä korvaamattomasti mutkalle.


Kuvanottoa ennen vaihdoin terän uuteen Motonetistä hankkimaani terään. Hintaa päälle kertyi 49,90€, joten ihan halvasta vaihdosta ei ollut kyse. Toisaalta nyt on kaksi teräpäätä olemassa, jolloin toisen voi viedä teroitukselle välissä. Terissä myös vaihtoteräpalvelu pelaa hyvin varustautuneissa liikkeissä, joten tuplaterä tai useampikaan ei ole välttämättömyys. Hintaan sisältyi myös teräsuoja, joka on muodoltaan melko kapea ja istuva. Suojuksen kiinnitys tapahtuu yhdellä kumilenkillä, joten se luonnistuu helposti vaikka vanttuut kädessä.

Yhtenäinen vankka terärakenne takaa myös teränpään kestävyyden verrattuna esim. nykyisiin komposiittipäihin vaihtoteräpaloineen, joten tämän mallin terä on aina varma valinta, jokseenkin kömpelö, mikäli repussa vaihtopäätä haluaa kuljettaa. Terän vaihto tapahtuu avaamalla rungon ja teräpään läpi kulkeva mutteri ja ottamalla pultti pois reiästä. Ainakin tässä mallissa näkyi koon 10 osat olevan. Itse vaihto sujuu nopeaa yhden pultin irroituksen johdosta. Jokseenkin uutta teräpäätä piti rungon sisälle tulevalta osin hieman viilailla paksun tehdasmaalikerroksen vuoksi, jolloin terän kiinnitysosa ei mahtunut kunnolla kairan rungon sisään.


Terän päässä on jätetty pienet reiät, mikä estää hyvin veden jäämisen rungon sisään ruostuttavaksi elementiksi. Toki reiät pienuudessaan todennäköisesti jäätyvät pakkasilla, mutta kairaa sulateltaessa pystyasennossa pääsee ylimääräinen vesi putkesta ulos.

Kokonaisuutena olen ollut kairaan erittäin tyytyväinen ja tulihan sillä reilu pari talvea kairailtua kisoissa ennen kuin Prännärin törkyinen jää terän sitten tylsytti.


Mora Expert 130mm



Tämä kaira on ensimmäinen itselleni hankkima kaira. Tätä ennen tylsytettiin kavereiden kairoja... Ostohetki oli 2010 tai 2011. Silloisella opiskelijabudjetilla kairan hinta houkutteli (taisi olla 69€ tuolloin) ja olihan sentään Morasta hyviä kokemuksia kuullutkin ja koittamaankin päässyt. Kooksi valitsin tuolloin 130mm keskikoon, jolla ajattelin pärjääväni sekä hupipilkillä, että madekoukkuhommissa.

Heti ensi kairauksilla tykästyin kairan ominaisuuksiin. Kaira taittuu käytännössä keskeltä, joten sen saa kohtuudella sullottua jopa pilkkireppuunkin. Kierreosan pituus 600mm on normaaleissa olosuhteissa riittävä ja terät pureutuvat todella jouhevasti jäähän, kuin veitsi voihin UR:rän repivähköön tyyliin verrattuna.

Ongelmia tulee lopputalvesta ja pohjoisen paksuilla jääpeitteillä kun sohjo ei nouse tarpeeksi kierteen lyhyyden johdosta. Norjan tuntureilla kairalla oli jo melko ikävä kairata 130cm jäähän jatko-osan ollessa vain suora tappi. Välivedessä kaira pelaa kohtuudella, kunhan sohjon saa nousemaan ylös saakka.

Itse taitto-osa on hieman klonksuva, mutta toimiva, kunhan huomaa kiristää siipimutteria väliin ja kiristää kaksi lukkomutteria sopivalle kireydelle ennen käyttöä. Liian kireällä ollessaan kaira ei taitu ja taas liian löysällä ollessaan kairaan tulee ylimääräistä klappia.


Kierreosa on tässä mallissa kiinnitetty pistehitsauksella, mutta ainakin toistaiseksi ovat hitsaukset pysyneet kasassa. Kaverin ostama uudempi malli sai karun alun ja samalla lopun hitsauksen irrotessa kairattaessa ja kierteen painuessa solmuun. Hitsauksia tutkiessa huomasin, ettei työn jälki ollut uudemmassa mallissa lähelläkään tätä tasoa ja hitsipiste oli pienempi ja hennomman näköinen jo silmällä katsottuna.


Teräpalat ovat kätevä keksintö, mikäli tarvetta on kuskata esim. pitemmälle reissulle useampia varateriä mukanaan. Ne mahtuvat pieneen tilaan ja eivät paljoa paina (vrt. jykevä UR). Tässä mallissa teräpalat kiinnitetään kahdella määrämittaisella ruuvilla ja pää näyttäisi olevan kokoa 8. Kiinnitys suoraan metalliin ilman komposiittipäätä on tukeva ja mielestäni onnistunut ratkaisu, joka varmistaa kairapään mukana pysymisen. Kaverillani irtosi kairatessa kuitenkin kerran ruuvi teräpäästä ja sitä kautta myös toinen ruuvi pääsi putoamaan, jolloin teräpalakin katosi ahdin valtakuntaan tuskallisten ponnisteluiden myötä...

UR:n tapaan tässäkin kairassa on päässä aukot veden poistamiseksi runko-osasta. Veden poisto onnistuu myös taitto-osan puolelta rungon ollessa kokonaisuudessaan ontto ja taitto-osan ollessa päästä myös auki.


Mukana tullut teräsuojus on hieman kömpelö ja isokokoinen. Tämä irtoaa turhan helposti esim. reessä kolistessa, mikä voi aiheuttaa ylimääräisen teränvaihtotarpeen.


Kokonaisuutena kuitenkin kaira on hintansa haukkunut ja edelleen luottovalinta hupipilkintään varsinkin kun vaihtoteriä on kertynyt tarjousten myötä varastoon muutamat kappaleet.


Mora Nova 160mm



Tässä kairassa on puolestaan edellisiin verrattuna jyhkeyttä, mutta toisaalta myös haavoittuvuutta. Itse runko-osa on ontto, mutta painoa kairalle on silti kertynyt kohtuullisen paljon. Oma mallini on pitkällä kierteellä (noin 800mm), mutta kairasta on myyty ainakin aiemmin myös lyhemmällä kierteellä olevaa mallia, joka keventää kairaa hieman. Kätevä ominaisuus Novassa on sen jatkovarsi, joka mahdollistaa kairaamisen noin 135cm paksuiseen jäähän ilman välikappaleita ja jatkopaloja. Valittavana on 4 eri pituutta, jolla mahdollistetaan myös kairan mittojen sovittaminen itse kairaajan mittoihin.


Vintiläosan saa siis irti myös kokonaisuudessaan, mikä voi helpottaa kairan kuljettamista ja pakkaamista ahtaisiin rakoihin. Kuljetuspituus on UR:ääni verrattuna hieman lyhempi.


Vintilän kiinnitys tapahtuu ruuvilla, johon on tehty kunnon pää kierittämisen helpottamiseksi. Toisaalta irtonainen ruuvi on aina vaarassa kadota, kuten meinasi käydä edellisellä Silisjoen reissullamme suksiessa. UR:rän vintilään verrattuna ulkomuoto on jykevämpi, mutta kairausasentoon vintilät taipuvat hyvin samaan kohtaan.


Terä on kiinnitetty komposiittipäähän kolmella määrämittaisella ruuvilla. Itse komposiittipää on puolestaan kiinnitetty kairaosaan vaivaisella kahdella ruuvilla mikä vielä tässä vaiheessa hieman arvelluttaa. Etenkin kovilla pakkasilla on kisakumppaneilta kuullut pienemmän komposiittipään hajoilusta, mikäli kaira on jäätynyt reikään ja sitä on väkisin yritetty repiä. Tosin tässä 160mm mallissa alkaa massaa olemaan jo sen verta paljon päässä, ettei pään luulisi ihan niin herkästi hajoavan, mutta vaaran paikkaa on...


Komposiittipään keskellä kärjessä on kierteelle paikka, joten arvelisin, että tähän saa kiinnitettyä jonkinlaisen kohdistus-/ohjuripään, joka helpottaa kairaamista vierekkäin reikää isontaessa. Tapin kiinnittäessä tosin veden valuminen rungon sisältä tulee hoitaa toisinpäin käännettynä.


Teräsuoja on edellisiin kairoihin verrattuna jälleen omaa malliaan ja se on tehty päähän hyvin istuvaksi, mikä aiheuttaa ongelmia, mikäli päähän kertyy jäätä. Lisäksi kahden lenkin kiinnitysjärjestelmä on aiheuttanut pieniä työnääniä kovilla pakkaskeleillä.


Kokonaisuutena kaira on kuitenkin ollut hyvä ostos tähän mennessä. Kokoonsa nähden se on suht kevyt kairata, vaikkakin välivetisessä jäässä sai Norjassa laittaa jo voimat likoon reiän saamiseksi, mutta esim. tuohon Expertin 130mm:seen nähden kairaus sujui näillä jään paksuuksilla helpohkosti. Jostain syystä runkoon tahtoo kertyä jäätä pakkaskelillä ehkä hieman normaalia herkemmin, mutta sulattelemallahan siitä pääsee...


Muuta kairoista


Itselläni ei hirveästi tilpehööriä ja lisäosaa ollut kuvattavaksi asti, mutta Expertin jatkovarsi mallin vuoksi ja porakoneadapteri Novaan. Näillä saadaan "apkreidattua" kairoihin lisäominaisuuksia muutamien kymppien lisällä. En ole vielä porakoneadapteria päässyt kokeilemaan, mutta luulisi vaativan hieman vääntöä koneelta tuollaisen 160mm kairan pyörittämiseksi. Lisäksi kierreosan hukkaamisen estämiseksi tulee lisätä adapterin ja kierreosan väliin jonkinmoinen kauluslevy, joka estää kierreosan putoamisen avantoon mikäli se porakoneesta löysää. Netin videoista päätellen ei olisi ensimmäinen keulapää järven pohjassa...

Norjassa tosiaan kokeilin tuota jatkovartta ja pääsi silläkin läpi, mutta kierteen puuttumisen johdosta reiän tekeminen oli työlästä ja sohjoa sai nostella muutaman kierroksen välein ylös.


Ja sitten teräpuolen osalta kannattaa harkita millaista käyttöä kairalla on. Mikäli reissuun lähdetään pitemmäksi aikaa on melkoisen tilaavievää kuskailla isoja kokonaisia teräpäitä mukana.



1 kommentti:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Minun täytyisi hankkia uusi jääkaira ja tästä kirjoituksesta jo sain ajatuksia minkälaista kairaa voisin etsiä. Ainakin pitkällä kierteellä oleva jääkaira itseäni kiinnostaisi. Tuo jääkaira jatkovarsilla vaikutti myös mielenkiintoiselta ja voisi kyllä olla hyvä vaihtoehto kun meidän perheessä kaksi eri pituista kairaajaa löytyy. Kaverini jo vinkkasi yhden yrityksen sivut joten täytyy tutkia jääkairojen valikoimaa.

    VastaaPoista