Niin se on aika vierähtänyt uuteen paikkakuntaan tutustuessa ja työhommiin perehtyessä. Touko-kesäkuun taitteessa muutimme siis perheemme kanssa Raaheen mittaustyönjohtajan vakanssin saattelemana ja onhan se ollut taas totuttelua uuteen. Vakipestin saattelemana hankimme myös rivarin päätyosakkeen ja siinähän se kesä kuluikin tapetoidessa ja sisustaessa, eikä kalaankaan tuntunut ehtivän sitten millään.
Nyt on kuitenkin asetuttu aloilleen ja syksy on kulunut morreja tinatessa ja perhoja maalaillessa. Metsäreissut ovat välimatkoista johtuen jääneet muutamaan hirvenpyyntikertaan ja pääsipäs sitä käymään vierailulla Pyhäjoen puolella tutustumassa paikalliseen hirvikulttuuriin kameran kanssa opetellen. Ensimmäinen jänisreissu ajoittui joulun jälkeiseen aikaan ja saalistakin tuli yhden pitkäkorvan verran Jymyn poksuttaessa komeasti taustalla.
Pilkkihommia on tullut kokeiltua Mikan opastuksella Raahen edustan merialueella pariin otteeseen niukan saaliin kera, mutta antoipa se ahti ensimmäisen siian merialueelta ahvenenpyynnin sivutuotteena. Ei muuta kuin uutta höökiä kehiin hiljalleen ja uusia alueita haistellen.
Pilkkikisarintamalla startti meni tälle kautta aina vuoden viimeiselle päivälle, mutta se ei turha reissu ollutkaan. Saldona ensimmäinen paalupaikka kolmen vuoden kisataipaleen aikana ja siitä pientä kertomusta siis tarjolle!
Kisa alkoi Tornion Prännärissä tuulisissa merkeissä. Lämpötila oli nollan tuntumassa, jos ei hivenen plussallakin. Aiempien kisojen siivittämänä ajatusta ei meinannut löytyä starttia varten sitten millään, kun ei kalaan ollut kunnolla törmännyt näissä kisoissa. Kuitenkin siirtymän aikana ajatus hieman valkeni ja päätin suunnata edellisen vuoden kokemuksesta ulapammalle merenpohjan rosoa etsimään.
Lämminhän siinä meinasi kunnan laiskalla työnjohtajalla tulla lähes kylmiltään, mutta siirtymän puitteissa ehdin määränpäähän porukan hajaannuttua pitkin selkää ja tukkiallasta. Startista pari ensimmäistä reikää antoivat tyhjää ja kolmas kiisken. Siinä välineitä vaihtaessa ja muutamia yksittäisiä kaloja seuraavilta reijiltä saadessa alkoi jo mieleen lipua ajatus josko se taas olikin hukkareissu. Väki hajosi entistä enemmän, mutta päätin jatkaa kairaamista vielä ulapammalle kuitenkin kuntoilumielessä.
Yhdeltä reijältä laajemman lumialueen vierestä sain muutaman pienen ahvenen putken ja pommitin alueelle reikää tiuhempaan nykyäkään saamatta. Muutenkin koko ajan joutui miettimään luuraavatko kalat lumen alla vai tuiskeen auraamilla puhtailla alueilla. Muutama pilkkijä kävi siinä kairatessani pienessä ryppäässä rannempana ja ajattelinkin jo lähteä seuraan, mutta väki hajaantui lähes yhtä nopeaa kuin kasaantuikin, joten jatkoin vielä kauemmas selälle.
Parin reijän jälkeen ajattelin, että nyt on viimeinen reikä tällä alueella. Usko oli siis koetuksella ja henkinen taisto käynnissä jokiuomalle siirtymän ja aakean välillä. Tätä ei tarvinut onneksi pohtia kauaa. Kymmenisen senttiä aiempia matalempi reikä antoikin pienen nypyttelyn jälkeen merkit elämästä ja pienen putken saattelemana päätin vielä nypyttää reijällä hetken. Pienen hiljaisen hetken jälkeen alkoikin puolen tunnin putki joka korvasi vaivannäön puolentoistatunnin tuskailun jälkeen. Ahventa lappoi tasaisena putkena koon ollessa 20-100g välillä, eikä onneksi paha pudotuskaan putkea katkaissut. Muutamia bonuskalojakin putkeen sattui, niistä suurin 280g. Ei mitään jättiä, mutta lämmitti mieltä kovasti kylmässä tuulessa. Ahventa nousikin tämän hetken aikana nelisen kiloa.
Seuraavan tunnin seurailin reijällä kylmissäni kykkien lähellä ollutta pilkkijää pienempiä putkia aina hiljaiselon jälkeen saaden, edelleenkin samalla avannolla istuen mielessä uudet reijät ympäristöön. Jökötys kuitenkin kannatti tällä kertaa viereisen pilkkijän poratessa alueelle ja ympäristöön useita tyhjiä reikiä, mikä viimeistään varmisti ratkaisun olleen oikea. Paluumatkalle pääsikin lähtemään vielä pari kiloa painavamman pussin kanssa ja mielessä pyöri tuossa vaiheessa josko sitä viitisen kiloa olisi. Arvelin, että tukkialtaalta tai kauempaa saarien ympäriltä olisi tulossa isoja säkkejä, joten kymppisakin sijoitus olisi ollut jo mieltä lämmittävä.
Puntarilla puheltiin pienistä särjistä, mutta muutamat pussit näyttivät omaan silmäni isoilta. Kuitenkin jännitys alkoi tiivistyä huhujen kertoessa suurimmasta pussista. Eipä sitä meinannut millään uskoa, mutta niin vain tulos 6540g (107 ahventa ja 6 kiiskeä, keskipaino 57,9g) riitti tällä kertaa voittoon perinteikkäässä Prännärin uudenvuoden pilkissä. Mitä sitä peittelemään, olihan se mahtava tunne kuulla oma nimi ensimmäisenä palkintojenjaossa ja mikä tärkeintä, kaikki kalat tulivat omatekoisilla morreilla erinäisten pilkkien alla. Näistä suurimpana syyllisenä Sakun alla keikkunut kupariseen volsupisaraan rakenneltu kelta-oranssi 14 koon koukulla ollut tekele. Ensimmäiseen osakilpailuun ei päässyt mukaan, joten cupissa ei jakoja ollut, mutta tämä kantaa ja luo pohjaa jatkolle!
http://www.merilapinuk.fi/115105343
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti